Periferia

”When one enters the area from the north by car, one travels for several hours through the wilderness, interrupted by a few small settlements. The dominance of nature over human constructions is striking. Thus the existential experience of a traveler is like a rite of passage: first you leave one situation, then you are thrown into a frightening transitional phase and only when you have passed through it are you initiated int new situation.”

(The Making of a Periphery, ed. Pekka Seppala and Bertha Koda, 1998)

Viimekertainen blogikirjoitukseni oli pitkalti puhdas turistimatkakertomus, joten tulen varmasti palaamaan viela jalkikateen muutamiin huomioihin, joita matkalla tein. Nyt haluaisin palata ensimmaiseen…

Edella lainaamani kuvaus saapumisesta Mtwaraan on hyvin todenmukainen – kokemus on kuin siirtymariitti toisesta todellisuudesta toiseen. Nyt kun paasin viela tutustumaan Tansanian pohjoisosiin, korostui ero pohjoisen ja etelan valilla entisestaan. Pohjoisessa tienreunustoilla levittaytyvat laajat viljelysmaat. Seka Arushaa etta Moshia voi hyvalla syylla kutsua kaupungeiksi. Infrastruktuuri on selvasti kaupunkimainen ja palveluvalikoima huomattavasti monipuolisempi kuin Mtwarassa – paasinhan Arushassa supermarketiinkin. Myos jokin ihmisten kayttaytymisessa oli erilaista. Lyhyella kokemuksella ihmiset olivat palvelualttiimpia ja yritteliaampia. Oikeastaan koko yhteiskunta vaikutti jarjestaytyneemmalta. Myos paikalliset sanovat, etta Moshi on Tansanian siistein ja jarjestaytynein kaupunki.

Satunnainen katsoja voisi siis yksinkertaisesti todeta, etta Mtwaran alue on Tansanian periferia, jonne kehitys ei ole levittaytynyt. En haluaisi tassa sen tarkemin nyt menna kehityskeskusteluun, mutta katsotaan voinko sita valttaa. Ensin haluan kuitenkin kiinnittaa huomiota siihen, etta puhuimmepa kehityksesta tai emme, niin on ero pohjoisen ja etelan valilla on todellinen, ja aiheellista (seka mielenkiintoista) on kysya miksi.

Usein periferian muodostumisen paasyyna pidetaan kontaktien puuttumista, mutta tama ei todellakaan ole tilanne Mtwaran kohdalla. Mtwaralla on ollut vilkkaat yhteydet ulkomaailmaan vuosisatojen ajan ja se on ollut eturintama kulttuurien kohdatessa.

Olen yrittanyt taalla Mtwarassa eri ihmisilta kysella, miten he selittavat eron. Olen saanut kokoon seitseman teoriaa/mielipidetta.

Kolme ensimmaista teoriaa liittyy ihmisten luonteenlaatuun. Ensimmainen teoria, tai ehkapa pikemminkin mielipide, on yksinkertaisesti, etta etelan ihmiset ovat alkujaan luonteeltaan passiivisempia ja yksinkertaisempia kuin pohjoisen. Toinen teoria kuuluu, etta orjuudella on ollut erityisen suuri vaikutus etelaiseen rannikkoseutuun – orjuuden aikana niin kutsuttu ”hyva materia” on viety pois ja jaljelle ovat jaaneet karkeasti sanottuna lyhyet, tyhmat ja laiskat. Kolmannen teorian mukaan erilaiset ulkopuoliset interventiot (kolonialismi, lahetystyontekijat ja kehitysapuprojektit) ovat opettaneet ihmiset passiivisiksi ulkopuolisten ohjeiden ja avun vastaanottajiksi.

Teoria nelja puolestaan syyttaa etelan ”jalkeenjaaneisyydesta” Mosambikin sisallissotaa, joka kesti aina vuodesta 1977 vuoteen 1992 asti. Viides teoria syyttaa kuumuutta, kuivuutta ja vahaista puustoa. Kuudennen teorian mukaan etela on jaanyt kehityksessa jalkeen, koska kulkuyhteydet ovat olleet huonot. Tama teoria voidaan oikeastaan heti tyrmata, silla Mtwarassa on suuri satama ja Darin tien olematonta kuntoa voi ehka pikemminkin pitaa todisteena kuin syyna etelan ja pohjoisen erosta. Tasta paastaankin teoriaan numero seitseman, jonka mukaan Mtwaran alueen heimot eivat ole olleet tai eivat ole paasseet aktiivisesti mukaan valtiontason politiikkaan, ja tasta syysta valtion toimesta tehdyt satsaukset, esimerkiksi juuri infrastruktuuriin, Mtwaran alueella ovat olleet vahaisia. Etela on tavallaan puolitietoisesti jatetty periferiaksi.

Tassa ovat siis teoriat, joita olen taalla kuullut. Aiheesta on myos olemassa mielenkiintoinen kirja: The Making of a Periphery: Economic development and cultural encounters in southern Tanzania (ed. Pekka Seppala and Bertha Koda, 1998). Kirjan johdannossa esitetaan kolme tarkeaa kysymysta, jotka on pidettava mielessa, kun pohditaan etelaisen Tansanian erilaisuutta ja eristaytyneisyytta: 1. Onko alue ollut menneisyydessa kulttuurisesti eristyksissa, ja jos kylla, niin johtuuko nykyinen eristaytyneisyys syrjivasta politiikasta; 2. Onko eristaytyneisyys todellista; 3. Onko eristaytyneisyys este kehitykselle vai suojeleeko eristaytyneisyys aluetta ulkopuolisilta vaikutteilta, ja nain ollen, onko eristaytyneisyys laskelmoitu valinta? (Mts. 12-13.)

Edella esittamistani teorioista ei oikeastaan yhdessakaan kiinnitettykaan huomiota Mtwaran alueen ihmisten omaan aktiiviseen osaan – eivatko he ole oman alueensa kehityksen tekijoita? Jos ajatellaan, etta ihmiset ovat olleet aktiivisesti mukana muokkaamassa alueen kehitysta, tulee kysymys pohjoisen ja etelan erosta viela monimutkaisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi – miksi kehityksen on haluttu olla erilaista?

Nyt on siis aika lyhyesti paneutua kehityskeskusteluun – mita on kehitys? Nykyaan kehitysyhteistyossa pyritaan kiinnittamaan huomiota kolmeen ulottuvuuteen: ymparistolliseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen. Yhaenemman puhutaan elamanlaadun parantumisesta, johon nama kaikki kolme ulottuvuutta vaikuttavat. Pelkka kaupunkien infrastruktuurin ja peltojen koon tarkastelu ei siis auta selvittamaan sita, milla alueella kehitys on ollut parempaa kuin toisella. Mtwaran alueella on hyvin koyhia ihmisia ja ihmisilla on puutetta perustarpeista, tata ei tule unohtaa, mutta useat ihmiset myos sanovat, etta pitavat Mtwarasta ja etta Mtwara on paras paikka asua.

Ero pohjoisen ja etelaisen Tansanian valilta siis loytyy, mutta onko Mtwara jalkeenjaanyt periferia (ja jos on, niin miksi) on taysin eri kysymys.

~ Kirjoittanut Erna Alitalo : 04.02.2010.