LiiKe ry
Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry
LiiKe on vuonna 2001 perustettu suomalainen kansalaisjärjestö, jonka toimintatarkoituksena on kehitysmaiden liikuntakulttuurin sekä liikunnan kehitysyhteistyön edistäminen. Samalla LiiKe toimii linkkinä liikunnan kansainvälisyyskasvatuksessa Suomen ja kehitysmaiden välillä.
• pyrkii liikunnan avulla auttamaan kehitysmaita saavuttamaan Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhattavoitteet
• keskittyy erityisesti koulunkäynnin ja koululiikunnan lisäämiseen kehitysmaissa järjestämällä mm. liikuntatapahtumia ja -koulutusta
• edistää suomalaisten liikunta- ja urheilujärjestöjen sekä yksityisten ihmisten kiinnostusta kehitysyhteistyöhön
• pyrkii tarjoamaan kansalaisjärjestöille esimerkin liikunnan avulla tapahtuvasta hanketoteutuksesta ja -tiedotuksesta
Yhdistyksen toimisto sijaitsee liikunnan ja urheilun suomalaisen kattojärjestön Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) tiloissa Helsingin Länsi-Pasilassa.
Motto: Liikunta voi olla parhaimmillaan merkittävä yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen rakentaja sekä sosiaalisen pääoman tuottaja kehittyvissä maissa.
Lähteet:

