Haasteet kehitysmaissa

Oikeus koulutukseen (opetukseen ja oppimiseen) vaikuttaa monin tavoin  ihmisoikeuksien toteutumiseen.  Ilman koulutusta kansalais- ja poliittistenoikeuksien toteutuminen on kyseenalaista. Oikeutta opetukseen voidaankin pitää hyvällä syyllä yhtenä keskeisimmistä ihmisoikeuksista, sillä se mahdollistaa ihmisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään ja on siten pohjana usean muun ihmisoikeuden toteutumiselle.

Oikeus koulutukseen ei kuitenkaan toteudu kaikkialla. Joka viides kehitysmaassa asuva aikuinen on lukutaidoton. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia. Noin 72 miljoonalla lapsella ei ole mahdollisuutta käydä lainkaan koulua. Lähes kolme neljästä koulun ulkopuolelle jäävästä lapsesta elää kehitysmaissa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vain reilu puolet lapsista käy peruskoulun loppuun. Koulutuksen puute onkin sekä köyhyyden syy että seuraus.

	Total adult literacy rate (%), 2000–2007*	Primary school net enrolment/ attendance (%), 2000–2007*
Tanzania, United Republic of	72	73
Sub-Saharan Africa	62	64
World	81	85

	Primary school attendance ratio 2000–2007*, net, male	Primary school attendance ratio 2000–2007*, net, female
Tanzania, United Republic of	71	75
Sub-Saharan Africa	64	61
World	80	77

Lapsen oikeuksien sopimuksessa korostetaan oikeutta koulutukseen taloudellisesta asemasta, sukupuolesta, henkisestä tai fyysisestä tilasta riippumatta. Sopimuksen mukaan myös perusopetusta korkeampi opetus tulisi olla yleisesti saavutettavissa.

Tasokas koulutus on haaste maasta riippumatta, mutta koulutukseen liittyvät haastet korostuvat kuitenkin vielä enemmän kehitysmaissa, joissa muutenkin resurssit, olosuhteet ja voimavarat asettavat tiettyjä rajoitteita.

Vaikka yhä useampi lapsi pääsee nykyään kouluun myös kehitysmaissa, ovat alueelliset erot silti huomattavia. Nykyisellä vauhdilla Etelä-Aasian maat pääsevät YK:n vuosituhattavoitteeseen vuonna 2020, Arabimaat vuonna 2050 ja Saharan etelänpuolinen Afrikka ensivuosisadalla. Myös erot maaseudun ja kaupungin välillä ovat suuret.

Lapsen oikeuksien sopimuksen ensimmäisenä periaatteena on syrjinnänvastaisuus. Koulutuksen osalta tämä tarkoittaisi sitä, että jokaisella lapsella tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus saada koulutus.

Käytännössä kuitenkin esimerkiksi köyhyys on usein esteenä kouluun osallistumiselle. Lapsi ei pääse kouluun, jos hänen on tehtävä työtä perheen elannon takaamiseksi. Suurin osa koulun ulkopuolelle jäävistä lapsista tuleekin köyhistä perheistä, joille lasten koulumaksut ja koulutarvikkeista aiheutuvat kulut ovat liian korkeat.

Kun köyhillä perheillä ei ole varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan, on usein tyttärien kohtalona jäädä kotiin auttamaan kotitöissä poikien päästessä kouluun. Maailman lukutaidottomista valtaosa onkin tyttöjä ja naisia. Köyhyyden lisäksi myös pelko tyttöjen turvallisuudesta estää vanhempia lähettämästä tyttäriään kouluun – syrjäseuduilla on vähemmän kouluja ja opettajia, eivätkä vanhemmat halua antaa tyttöjen kävellä pitkiä koulumatkoja. Monissa kulttuureissa aikuistuvat tytöt  nähdäänkin tavallaan vaaratekijöinä perheen kunnialla ja tästä syystä tytöt avioituvat hyvinkin nuorena. Perheenperustamisen myötä tytöt ajautuvat pois koulusta.

Koulujen ulkopulelle jäävät usein myös vammautuneet tai kehitysvammaiset lapset. Kouluilla ei ole resursseja turvata erityistarpeita tai vammaisen lapsen koulutusta ei pidetä tarpeellisena.

Useissa maissa koulutusta ei myöskään välttämättä tarjota lapsen omalla äidinkielellä. Tämä ongelma koskettaa erityisesti alkuperäiskansoja ja etnisiä vähemmistöjä.

Oikeus koulutukseen ei siis missään nimessä toteudu tasa-arvoisena maailmassa, ja vaikka lapsi aloittaa koulun ei opintie välttämättä ole kovin ruusuinen – lapset voivat joutua koulussa jopa suoranaisen henkisen tai fyysisen uhan tai hyväksikäytön kohteiksi. Monissa maissa pidetään fyysistä rankaisemista edelleen hyväksyttävänä kasvatusmetodina.

Hyvin harvoin myöskään kuunnellaan lapsen mielipidettä, kun hänen koulutuksestaan päätetään tai kun päätetään siitä, mitä koulussa opetetaan, vaikka Lapsen oikeuksien sopimuksen merkittävimpänä periaatteena pidetään lapsen näkemyksen kunnioittamista ja oikeutta osallistua myös häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.

Koulunkäyntiä kehitysmaissa vaikeuttavat myös ylitäydet koululuokat, paheneva opettajapula sekä kehno opetus – moni lapsi päättää peruskoulun oppimatta kunnolla edes lukemaan. Myös koulutarvikkeista on huutavat pula ja samaa koulukirjaa saattaa käyttää kymmenenkin oppilasta.

Tilastot koulun aloittaneista kertovat osan totuutta ongelmista, joita kehitysmaat kohtaavat. Nämä tilastot eivät kerro sitä, onko koulusta oikeasti hyötyä lapselle tai kuinka epätasa-arvoisessa asemassa maan lapset ovat. Vaikka on hyvin tärkeää, että yhä useammat lapset saavat mahdollisuuden käydä koulua, ei tule kuitenkaan unohtaa ongelmia, jotka liittyvät opetuksen sisältöön, tarpeenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen.

Taulukot:

http://www.unicef.org/statistics/

Lähteet:

http://www.global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15804&contentlan=1&culture=fi-FI

Banks, Cyndi (2007). The Discourse of Children’s Rights in Bangladesh: International Norms and Local Definitions. International Journal of Children’s Rights 15(3).

Bartlett, Sheridan (2001). Children and development assistance: the need to re-orient priorities and programmes. Development in Practice 11(1).

Sudha, S. and Irudaya Rajan, S. (1999). Female Demographic Disadvantage in India 1981-1991: Sex Selective Abortions and Female Infanticide. Development and Change 30(3).

Tomasevski, Katarina (2001). Removing obstacles in the way of the right to education. Right to Education Primers.